Arvokas, pohjoisen Italian kauniiden maisemien kehystämä ihana villa on myytävänä. Luksusvilla on
rakennettu 1800- luvun jälkipuoliskolla kuuluisan arkkitehdin
piirustusten mukaan aikansa elegantin “stile libertyn” hengen
mukaisesti. Rakennuksen pohjakaava on nelikulmio jonka sisätiloissa
ilmavat huoneet reunustavat suurta salia ja portaikkoa. Iloisen
punertavan keltaisia julkisivuja koristavat pysty- , ja vaakasuorat
kerroslinjaukset ja symmetriset ikkunat. Kolmikerroksisen
villan klassista makua noudattavien sisätilojen pinta-ala on 900 m2,
ja ne on kalustettu ja viimeistelty loisteliaasti saman ajanhengen
mukaisesti. Arvoresidenssin
pohjakerroksesta löydämme mahtavan eteishallin jota koristaa upea
portaikko, sen lisäksi siinä on ruokasali, olohuone, sali ja
työhuone. Toinen ja kolmas kerros on omistettu makuuhuoneille, joita
on neljä, sekä kolme kylpyhuonetta, jokaisella on oma
pukukomeronsa. Huoneiden sisustus noudattaa alakerrasta tuttua
tyylikorrektia eleganssia viehättävine yksityiskohtineen,
marmorisine tulisijoineen, stukkien koristamine seinäpintoineen ja
antiikkisine arvokkaine parkettilattioineen. Kiinteistöä
ympäröi kolmen hehtaarin satumainen puisto, josta löytyy Villan
lisäksi vielä maatilarakennuksia, joiden yhteinen sisäpinta-ala on
700 m2; palvelushenkilökunnan asumukset, kaksi isoa autotallia,
tallit, kauniit kiviset heinävajat kattoparuineen, ja vielä pieni
mökki, joka aikoinaan toimi tenniskentän pukuhuoneena. Laajalle
viheralueelle on mahdollista sijoittaa myöskin uima-allas, joka
antaa varman lisäarvon esklusiiviselle residenssille.
-
Varese
Varesen kunta sijaitsee Lombardian pohjois-osassa, se on hyvin vehreä ja
sitä ovat suojaamassa Prealpit pohjoisessa. Varesen sijainti onkin
erittäin kansainvälinen; sen takaa sekä Milanon, jota palvelee Malpensan
intercontinental-lentokenttä, että Sveitsin välitön läheisyys. Varesen
ympäristön luonnonkauneuksiin kuuluvat järvet, joista tunnetuin on Lago
Maggiore; kuuluisa myös upeista luksushuviloista jotka koristavat sen
rantoja. Alueen kauneutta arvostetaan myös ulkomailla, ja sieltä
löytyykin useita turismille tärkeitä kohteita, kuten hyvätasoisia
hotelleja, camping-alueita, maatila-matkailulle omistettuja kohteita ja
Bed &Breakfast'eja, sekä monimuotoinen urheiluharrastuksille
osoitettu tarjonta kuten erinomaiset Golf-kentät, ratsastus-keskukset,
polkupyörä-reitit, ja työ-matkalaisille löytyy hyvin varustettuja
miellyttäviä kongressikeskuksia. Huolimatta siitä että Varesen
kuntaa ympäröi merkittävä kaupunkiverkosto se on ansainnut "Vihreä
kunta" - kunnia-maininnan harvinaisen kauniin ja huolella vaalitun
luontonsa ansiosta. Täman alueen arvokiinteistöt voivat nauttia
sijainnista ylivoimaisen luonnonkauneuden ympäröiminä.
Ihana villa Varesessa

SIJAINTI