Comon keskustassa, vain parin askeleen päässä sen kauniilta rantabulevardilta, on myytävänä ihastuttava luksushuvila. Kolmikerroksisen + kellarikerroksen omaavan 1900-luvun alkupuolella rakennetun kiinteistön sisäpinta-ala on 900 m2. Niin talon julkisivujen koristeelliset viimeistelyt, kuin sen sisätilatkin ovat täydellisessä kunnossa erinomaisen entisöinnin jäljiltä, ja sitä ympäröi 2.600 m2 puisto, jossa upeat yli satavuotiset puut ja pensaat luovat viehättäviä varjoisia alueita, ja josta löytyy myös kasvihuone ja alkuperäiset jugend-tyyliset puutarhakalusteet. Pohjakerroksessa on elegantti ruokasali, keittiö, työhuone ja iso olohuone josta on käynti pienempään salonkiin. Ensimmäisessä kerroksessa on seitsemän makuuhuonetta, joista kaksi on yhteydessä toisiinsa ja kolme kylpyhuonetta. Upeaa pääsviittiä koristavat seinä- ja kattomaalaukset, siinä on takka ja '70-luvulla luotu taiteellinen lasimaalaus. Ylimmästä kerroksesta löytyy vielä asuttava mansardi ja vintin säilytystilat. Kauniin portaikon lisäksi kerroksia yhdistää hissi. Myytävänä olevaa kiinteistöä täydentää vielä kaksikerroksinen (+ kellarikerros,) noin 200 m2n sivurakennus henkilökunnan asumistarpeisiin, jonka lisäksi siihen kuuluu myös tupla auto-talli ja pesutupa. Aivan Como-järven tuntumassa, keskeisellä sijainnilla niin Duomoon, juna-asemalle, kuin kaupungin suomiin palveluihinkin, unelmatalo tarjoaa luksusasumusta etsivälle kaikki mahdolliset mukavuudet.
-
Como-järvi
Como - järvi on tunnetusti yksi maailman lumoavimmista
seuduista; se on inspiroinut säveltäjiä kuten Verdi, runoilijoita kuten
Lord Byron, kirjailijoita kuten Stendahl, ja sen luonnonkauneus ympäröi
ylipääsemättömän upeita luksushuviloita ja unelmataloja joita kansoittavat kuuluisat näyttelijät, laulajat, muotigurut, jalkapalloilijat ja rikkaat liikemiehet. Tyypillisten
jahtien ja rannoilla sijaitsevien ylellisten asumusten lisäksi järven
alue tarjoaa rentouttavan ympäristön, monipuolisia ajanvietteitä ja
kulttuurillisesti mielenkiitoisia kohteita. Como ja sen
kuuluisa järvi ovat ihanteellisen retkeilykohteen lisäksi myös erittäin
kiinnostava sijoituskohde sen tarjoamien lukuisten vehmaassa luonnossa
sijaitsevien arvohuviloiden johdosta. Alue on täydellinen asuinpaikkana, ja vielä tänäkin päivänä siellä sijaitsevat eräiden Italian tärkeimpien perheiden asuinsijat. Intellektuaalien, aatelisten ja kansainvälisten tähtien rakastama kohde, joka valloittaa jokaisen siellä vierailleen sydämet.
Luksusvilla myytävänä Comossa

SIJAINTI