Milanon läheisyydessä on myytävänä vehmaan viheralueen ympäröimä upea villa, jossa on antiikkinen vesimylly. Kiinteistö on rakennettu nykyisessä asussaan 60-luvulla, ja sen nykyinen omistaja on restauroinut sen 90-luvulla. Villaa luonnehtii yksinkertainen country-chic tyyli. Kaksikerroksisen villan kokonaissisäpinta-ala on 500 m2; siihen sisältyy kaksi toisiinsa yhteydessä olevaa rakennusta ja heinävaja. Päärakennuksen pohjakerroksen salissa on upea antiikkinen vesimylly sekä takka ja tilava keittiö. Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta kylpyhuoneineen. Toisen rakennuksen pohjakerroksessa on tilava taverna, ja yläkerrassa on toiset kaksi makuuhuonetta. Rakennuksia yhdistää viehättävä siltä, jolta voi ihailla tyypillistä vanhaa vesimyllyä joka antaa omaleimaisen ilmeensä kiinteistölle. Myytävänä olevaa kiinteistöä ympäröi noin 1.1 hehtaarin puutarha, jolta voi ihailla lähistön kaunista luontoa, ja johon on mahdollista sijoittaa upea uima-allas kuumien kesäpäivien virkistykseksi. Milano ja maakunnan suurimmat kaupungit ovat lyhyiden ajomatkojen päässä.
-
Milano
Milano on Italian toiseksi suurin kaupunki, eurooppalainen suurkaupunki ja maan sykkivä taloudellinen sydän. Jos toisen mailmansodan jälkeinen Milano oli 'mahdollisuuksien' kaupunki, niin nykyään se on Italian finanssikeskus, muodin ja 'Made in Italyn' pääkaupunki, kiintopiste yhtä hyvin bisnes-luokalle, kuin taiteilijoille, valokuvaajille ja suunnittelijoillekin. Historiallisesti rikas, Milanon kaupunkikudos on täynnä löytöjä, mahtavista monumenteista piazzoihin ja kirkkoihin. Milanon Duomo, vertaansa vailla oleva goottilaisen arkkitehtuurin symboli on valtava ja moni-osainen korkeine terävine ja kullatulla kuparilla päällystettyine torneineen. Lähistöltä löytyy Pyhän Ambrogion kirkko jonka rakennustyyli on lombardian romaaninen ja joka on yksi Italian vanhimmista. Historiallisesta keskustasta löydämme kuuluisan muotikorttelin, jonka asema maailman muotikeskuksena on samalla tasolla Pariisin ja New Yorkin kanssa: Via Monte Napoleone, Via della Spiga, Via Manzoni ja Via Sant'Andrea; alue on itseoikeutettu italialaisen ja kansainvälisen pret-à-porter muodin symbooli; täällä kultasepänliikkeet ja ylelliset kahvilat täydentävät kaupungin eliittikorttelin ilmapiiriä. Ylellisyyttä, muotia, kulttuuria, historiaa ja taidetta; Milano tarjoaa kaikkea tätä, ja vielä paljon muuta, kuten esimerkiksi mahdollisuuden ihailla yhtä maailman kuuluisimmista taideteoksista, Leonardo Da Vincin Viimeistä Ehtoollista, jota säilytetään Santa Maria delle Grazien kirkossa, tai nauttia kuuluisan Teatro della Scalan tarjoamista ensiluokkaisista musiikki-elämyksistä. Milanossa ja sitä ympäröivillä alueilla löytyy lukuisia myytävänä olevia arvohuoneistoja, luksushuviloita ja suuren historiallisen arvon omaavia kiinteistöjä jotka tyydyttävät vaativimmankin asiakaskunnan pyyteet.
Villa myytävänä Lombardiassa

SIJAINTI